torstai 30. huhtikuuta 2015

Check, Check, Cheeeeck!

Meillä tämä häiden järkkäily on tosi kausittaista, niinkuin varmaan blogistakin huomaatte! Välillä ollaan pitkiäkin aikoja tekemättä mitään, ja sitten sitä checklistiä ruksitaan oikein urakalla!

Viimeisimpiä ruksauksia on tehty miehen hääasun kohdalla, ruokaviinien kanssa ja menun kohdalla. Lisäksi EastSoundin Tomin avustuksella on mietitty moni juhlatilan juttu kuntoon.

Miehen puku päädyttiin vuokraamaan. Ostamistakin mietittiin, mutta lopulta tuo vuokraus vaan tuntui toimivammalta ratkaisulta. Pitkään pyöriteltiin vaihtoehtoja saketin ja puvun välillä. Mä olin jo alunperin päättänyt, että vaikka mulla olikin visio siitä mitä miehelläni haluaisin hääpäivänä päällä olevan, olisi tämä ihan vain hänen päätöksensä. Hillitsin haluni kommentoida asuja ja onnistuinkin mielestäni aika hyvin kertomaan vain ne hyvät puolet asuissa. Lopulta tuo mieheni päätyi juuri siihen minunkin mielestäni parhaaseen vaihtoehtoon asujen välillä. Myös värit loksahti yhteen todella hyvin! Nyt vaan pitäisi hoitaa miehen hius- ja meikkijutut kuntoon sekä löytää jostain hyvät kengät hääpäivää varten!



Viinejä maisteltiin Teatteriravintolalla viime lauantaina ja niin skeptinen kuin Talon viinejä kohtaan olikin, ylitti varsinkin valkkari mun odotukseni! Viineissä mun maku on aika vaativa, ja vaikka en niistä hirveästi tiedä, tiedän tasan tarkkaan mistä tykkään ja mistä en. Australialaiset Talon viinit sai mut irvistelemään, mutta hetken maisteltuamme päädyimme niihin. Keskitäyteläinen punaviini ei ollut ihan omaan makuuni, mutta on varmasti sellainen moneen suuhun sopiva. Valkoviini taasen oli ihan huippuhyvää! Kesäkuun puolella mennäänkin sitten maistelemaan drinkkitarjontaa ja valitaan häihin nimikkodrinkkimme! Myös kakkuja maistellaan kesäkuun puolella.

Häiden menuakin viilattiin Teatteriravintolan Sannan kanssa ja voin sanoa, että aikamoisia herkkuja se keittiöpäällikkö on meille loihtimassa! Ruoka on mun mielestä oltava isossa osassa häissä, joten siihen panostetaan! Toivottavasti ei jouduta pettymään!



Lauantaille meillä oli sovittuna tapaaminen myös valoasiantuntijan kanssa. Vierailtiin helmikuussa Joensuun häämessuilla, jossa jätettiin tarjouspyyntö myös EastSoundille. Alunperin ajatuksena oli ottaa joko bändi tai dj illaksi, mutta nyt mua alkoi kiinnostaa myös Tomin tarjoama valoshow! Uu se olisi aika upeeta! Valoilla koristelusta kirjoitan varmasti lisää vielä myöhemmin!

Tomin avulla saatiin moni muukin asia loksahtelemaan juhlapaikalla kuntoon. Kummasti sitä tajuaa niitä pikkujuttuja tarkemmin, kun on asiantuntija mukana vastailemassa. Itsekin taidettiin katsella tilaa ihan uusin silmin!

Mun oma häälookki alkaa olla myös kunnossa. Hiukset, kampaus ja meikki toteutetaan Top Studiolla, sieltä taiteillaan kampaukset myös kaasoilleni. Kynnet ja ripset taas tulevat Hyvänolon Keskukselta. Vähän jännäilen noita ripsiä, että käyvätkö ne mulle vai enkö osaa ollenkaan olla niiden kanssa. Siksi ne laitetaan silmiin jo toukokuun aikana, jotta ehdin edes hetken tottua niihin ennen häitä!




Seuraava checklistiltä ylivedettävä juttu on toivottavasti hääkutsut! Infokirje pitäisi kirjoitella valmiiksi ja kutsut tilata. Postiin ne olisi tarkoitus tiputtaa ensi viikolla!

Ollaanko me ihan myöhässä kutsujen kanssa? Kai jollain muullakin on vielä lähettämättä? :D

4 kommenttia:

  1. Minkälainen häämenu teille tulee?:) vai onko vielä julkista tietoa? Itsellä häät myös kyseisessä paikassa niin kiinnostaisi tietää ideoita menun suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se ihan julkista ole, mutta kysele ihmeessä keittiöpäälliköltä! Meillä menun teema kreikkalainen, joten tietää varmasti mitä tarkoitat! :)

      Milloin teillä on häät?

      Poista
  2. Meilläkin on vielä kutsut lähettämättä o/ Stressiä pukkaa! Mutta jospa ne vielä ehtis... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tilattiin eilen! Pitäisi tulla perjantaihin mennessä! :D O-ou toivottavasti tulee, mulla meinaa paniikki jo iskeä! Onneksi ei olla sitten ainoita! :D

      Poista

Vinkkejä, ideoita, kehitysehdotuksia? Jätä kommentti !!