Tänä viikonloppuna ne viimein koittavat! Kauan odotetut Save the Date -häämessut! Me suunnataan messuilla heti lauantaiaamuna molempien kaasojeni kanssa. Luvassa on siis koko viikonlopun kestävää häähypetystä! Ihana viimein saada molemmat kaasot saman katon alle ajan kanssa kunnolla miettimään hääjuttuja! Oon niin innoissani!
Perjantaina käyn ihan ensimmäistä kertaa sovittamassa myös hääpukuja! Suuntana on Lahden Josefiina-liike, ja erityisesti odotan Pronoviaksen ja Lillyn puvuilta paljon! Toivottavasti omaa kokoa siellä on paljon, jotta testiin saadaan paljon erityyppisiä ja -mallisia pukuja. Iik ! :D Ensi viikolla saatetaan kurkistella miellaisia mekkoja sieltä löytyi, jos vaan saan liikkeessä kuvausluvan!
Viikonloppuna tiedossa siis häähuumaa!
Save The Date -messuja olen seuraillut jo pitkään Facebookissa, käykäähän tekin vielä tykkäämässä heidän sivuistaan! Sinne on viime viikkoina tipahdellut paljon postauksia messujen näytteilleasettajista ja mukana olevista yrityksistä. Itselle kiinnostavimmat ja ehdottomasti tutustumisen arvoisia kojuja on varmasti valtavat määrät, onhan häävalmistelut kuitenkin vielä niin vaiheessa. Alla kuitenkin ne suosikkien suokikit, MUST SEE -lista !
1. LoveBirds - omalta puvulta en vaadi uniikkiutta, tai sitä että se olisi ollut vain minulla päällä. Ihana olisi löytää THE DRESS kohtuuhintaan, vaikka sitten käytettynä !
2. The Art of Cakes - vaikka meidän kakku todennäköisesti tuleekin ravintolalta, saa kai näitä ihailla (kuolata) silti ! Jos se mieli vaikka muuttuisikin ;)
3. Annette Tillander - Tätä tuskin tarvitsee perustella? LOve love love !
4. Black Pearl Photo Booth - Ihan ehdottomasti haluan PB:n meidän häihin, joten vinkit täältä ovat tervetulleita!
5. HOtelli Haven - Meillä on vähän kiikun kaakun, raaskitaanko jättää lapsia häämatkan, tai ainakaan viikon kestävän sellaisen ajaksi hoitoon. Vaihtoehto olisi siis viikonloppureissu eurooppaan ja sitä ennen yöpyminen Havenissa olisi aika huippu. Tsekattava siis ehdottomasti !
6. Now & Forever - Ehkä se kiinnostavin näytteilleasettaja. Kutsut ovat viimeaikoina aiheuttaneet päänvaivaa. Ne on meillä se juttu, johon ei aiota panostaa tai laittaa rahaa tai aikaa kiinni. Siksi valmiiksi tehdyt paperituotteet on juuri se meidän juttu!
7. Tapahtumista ehdottomasti Janne Miettisen klo. 12.30 Esiintymislavalla pitämä dokumentaarinen kuvaus kiinnostaa! Meillä on kuvaaja lyötynä viittä vaille lukkoon, joten inspiraatiota haetaan!
8. Sulhasen pukemiseen vinkkejä kaivataan myös! Luulen että omalla sulholleni tumma puku on se nappi valinta, mutta vinkkejä siihenkin kaivataan! Klo. 13.30 esiintymislavalla!
9. Klo 13.00 pyörivästä polttarishowsta käydään varmasti keräämässä vinkit kaasoille !
10. Muita vinkkejä messuilta keräillään koristeluun, kukkiin ja lasten juhlapukeutumiseen !
Onko muita tulossa messuilemaan? Mitä TE odotatte messuilla näkevänne ?
p.s Muistakaa, että messubussilla pääsee Kiasmalta messuille tasatunnein !
Oliko messut käymisen arvoiset? Pohdiskelen joillekin messuille lähteä, jotta saisi hääfiilistellä :)
VastaaPoistaNämä messut oli ehkä pieni pettymys :/ Kirppisosio varsinkin oli tosi pieni, eikä oikein ollut hyviä aleja :/
PoistaNäytteilleasettajatkin oli enemmän pk-seudun morsiammille..
Mä kans mietin vielä yksille messuille menoa.. Jyväskylä kenties.. Pysyhän kuulolla, täällä saattaa tulla vielä messulippu arvontaa tuleville messuille! :)