maanantai 25. elokuuta 2014

Kaasoille

Kaasojen asuille, koruille, kukille ja hiuksille en ole vielä uhrannut kovin montaa ajatusta.
Selvää on kuitenkin koko ajan ollut, että olipa heillä päällään mitä vaan, olisi se ainakin samansävyistä ja samanmittaista. Jo heti alkuun sanoin, etten halua kahta eriparista kaasoa, vaan heidän pitää olla samassa tyylissä.

Kaasojen mekkoihin mulla ei oikeastaan ole mitään muita vaatimuksia, kuin juuri se, että ne olisivat ainakin lähes samanlaiset. 

Hempeän tyttömäistä roosaa ja persikkaa. Kukkia, nudea, luonnollista ja rauhallista.
Toinen kaasoista on tumma ja toinen vaalea, mutta persikka sopii mielestäni molemmille.

Omaa silmää miellyttää enemmän polven yläpuolelle oleva mekko, kuin nilkkamittainen. Mutta jos kaasot vaativat itselleen maximekkoja, niin sitten heille ne varmaan tulee. Lyhyenmekon kanssa kengätkin tulevat paremmin oikeuksiinsa. Hempeän ja rauhallisen persikan seuraksi kävisi mun mielestä hienosti kiiltäväpintainen nude korkkari. 


Onko teillä ollut kaasoille omia kimppuja, vai vaan rannekukat? Toisaalta voisi näyttää kivalta, jos kaasot kirkkoon tullessaan kävelisivät omien kimppujen kanssa. Onko ne kuitenkin sitten vähän turhat? 

Mekoissa mua selvästi viehättää enemmän tällaiset rennot vintage-tyyliset kesämekot, kuin liian viralliset näköiset juhlapuvut.



Hiuksissa jatkuu samalinja.
Rentoa, ei liian huoliteltua, mutat silti siistiä. Lettejä, tai sitten ihan vaan perus toispuoleista nutturaa. Näissä annan kaasoille aikalailla vapaat kädet. Heidän hiukset, joten hiuksista tulee myös juuri heidän tyylisensä.

Hiuskoru hiuksissa näyttäisi kivalta, ja vaikka kampaukset kaasoilla olisi vähän erilaiset, samanlaiset koristeet yhdistäisi niitä kivasti!


Kynsiin sitten jotain hyvin yksinkertaista ja simppeliä, mutta kaunista ja pienellä tehosteella tuunattua hempeää roosaa tai persikkaa. Hopea toimisi tosi kivasti ja jos koristeisiinkin toisi pientä glamouria hopealla, olisi tämä just eikä melkein teemaan sopivaa!


Koruja en varmaan kaasoille hirveästi laittaisi. Korvikset joo, ja ehkä kaulaan joku kaunis ja simppeli riipus. Muuten mun mielestä hiuskoru ja rannekukka riittävät.

Katsotaan miten samoilla linjoilla kaasot ovat, vai tuleeko meille sota tästä aiheesta! :D

10 kommenttia:

  1. Voi että ♡

    miun kaasolla oli hiuskukka! Ja häissä missä olin kaasona niin oli myös hiuskukat sekä kirkon ajan pienet kimput. Rannekukat on vähän riskialttiit kun paljon touhuilee, saattaa terälehdet karista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi hiuskukka voisikin olla hyvä idea! En tajunnut että se tosiaan saattaa mennä vähän huonoon kuntoon ranteessa..

      Poista
  2. Olipa ihania inspiraatiokuvia, vaikken hempeiden värien ystävä olekaan! Ihanat fiilikset noissa kuvissa :)
    Mä oon uhrannut kaasojen pukeutumisen miettimiseen todennäköisesti enemmän aikaa kuin omaan pukeutumiseeni.
    Meillä kaasoille tulee tummansiniset yksiolkaimiset maximekot valkoisella vyöllä ranne- ja korvakorut sekä hiuspannat.
    Minä olen valinnut heidän mielipiteitään kuunnellen kaiken ja myöskin maksanut kaiken. Kukkakimputaion tytöille myös hommata, mutta niistä ei ole vielä hajuakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanalta kuulostaa! <3
      Näihin saisi kyllä käytetty oikein kunnolla aikaa ja energiaa! :D

      Poista
  3. Itseasiassa kaks brunettea, jos en ehi tähän tyyliin kyllästyä :D kaikki kampaukset on TOSI kivoja ja noi mekotkin on kivoja. Maxi mahdollistais mukavammat (tylsemmät) kengät , koska kävelyä tulee kuitenkin harrastettua tona päivänä. Mut kaik käy! !!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! NIin mä katoin instasta! :D
      Mäkin kelpuutan noista kampauksista kaikki! :D ja maxitkin käy! Voitte sitte laittaa freet jalkaan mekon alle ;)

      Poista
  4. Munkin kaasoilla oli hiuskukat :) Mä annoin vapaat kädet pukeutumisen suhteen eli kaikki sai valita itselleen millaisen mekon vaan. Tämän vuoksi oli kivaa että tytöillä oli kuitenkin jotain yhdistävää ja mistä "huomasi" heidän olevan kaasoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi hiuskukka voisikin olla tosi kiva ajatus.. Sitten tota hiuskampaa(?) ei tarvisi hankkia..

      Poista
  5. Kokonaisuus on kyllä tarkoin harkittu! Ainoa ihmetyksen aihe itselle nousisi, että kuka kustantaa kaasojen kampaukset ja asut? Toki tärkeän ihmisen juhlaan monesti haluaa panostaa, mutta kampauksen ja uusien mekkojen, kenkien jne. hankinta voisi ainakin omassa kukkarossani olla liian tuntuva summa panostaa kuitenkin vain yhteen juhlaan (, kun oletettavasti jo maksaa polttareista ja häälahjasta jne.) ihan vain siis taloidellisest realiteetit huomioiden.
    Mutta esteettisestihän olit ajatellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakin vielä on budjetoitu kaasojen mekkoihin ja kampauksiin jonkin verran. Pitää katsoa onko sitten kun lopullinen budjetti on tehty. :) Isoin summa varmaan menee mekkoihin. Kynnet ja kampaukset kuitenkin pyritään toteuttamaan tuttujen avulla sekä omilla taidoilla. :)
      Ja itse en ainakaan kaasoilta minkäänlaista häälahjaa odota. He kuitenkin ovat aika täystyöllistettyjä koko päivän, eli eiköhän siinä ole lahjaa ihan riittävästi :)

      Poista

Vinkkejä, ideoita, kehitysehdotuksia? Jätä kommentti !!