perjantai 26. kesäkuuta 2015

inspiraatiota potrettikuviin !

Juuri tuossa naputtelin hääkuvaajallemme viestiä, vähän ajatuksia ja ideoita, mitä itse kuvilta halutaan.

Me vierastetaan molemmat sellaisia virallisia pönötys/poseerauskuvia, ja siksi kai meidän suosikkikuviin valikoituikin ihan vain pari niitä.

Kuvilta me lähdetään hakemaan enemmän sitä tunnelmaa. Kuvista saisi välittyä herkkä ja suloinen tunnelma. Lämmin, hellä ja pikkaisen hulluttelevakin. Molemmat innostuttiin noista taivutuksista, joten niitä taidetaan kokeilla ainakin!

Apua, meidän häihin on huomenna enää viikko! 
Musta on tullut tosi pihi kertomaan meidän häistä kummassakaan blogissa. Haluan, että vieraat yllättyvät kaikista jutuista, joita ollaan heille kehitelty. Siksi hääblogikin on nyt ollut kovin hiljaa.. Ja osittain syy tulee myös kiireestä! Pitikö kaikki taas jättää näin viime tinkaan! No, häiden jälkeen varmaan kyllästytte hääjuttuihin ;)



1 kommentti:

  1. Ohania inspiskuvia! Mä olisin kans halunnut meistä just jtn tälläisuä kuvia, mut me tehtiin virhe valokuvaajan valinnassa. Yritettiin siinä vähä säästää ja otettiin sellanen kuvaaja jota kuitenkin tutut oli suositelleet. Kun valokuvaajan kanssa keskusteltiin vihkikuvista sain torppauksen kaikkiin toiveisiini ja ehdotuksiini ettei onnistu. Lupasi kuitenkin yrittää jtn samantyylistä ja sanoin etten halua perinteisiä potrettikuvia. No lopputuloksena meillä on hyvinkin perinteiset ulkona otetut vihkikuvat. Toki niistä tuli tosi kauniita ja ovat hyviä, mut silti vähä kaihertaa kun eivät kuitenkaan olleet sellaisia kuin itse olisin halunnut. :/

    VastaaPoista

Vinkkejä, ideoita, kehitysehdotuksia? Jätä kommentti !!