maanantai 28. heinäkuuta 2014

Väliaikatietoja !



Vihdoin taas pitkästä aikaa sorvin ääressä! Ihanaa, kuinka moni teitä on jo tänne löytänyt ja toivottavasti myös pysynyt matkassa säälittävästä postaustahdista riippumatta! Tervetuloa kaikille uusille ja myös teille jo keväästä mukana olleille!

Postaustahtiin tulee nyt muutos, kun työt loppuvat minulta tältä erää ja jään taas lasten kanssa kotiin! Aikaa postailulle ja häähypetykselle jää toivottavasti huomattavasti enemmän jatkossa! Nyt olen ollut jotenkin niin kiinni töissä ja arjessa, ettei häitä ole ehtinyt edes miettiä :/

Joten on kuitenkin tehty. Kirkkohan meille on onneksi jo varattu, se oli mulle se isoin kriisin ja paniikin aihe. Jos ei saataisikaan juuri sitä THE kirkkoa. No me saatiin, ja kuten viime poostauksessa kerroinkin, hääpäivä tulee olemaan 4.7! Alle vuosi aikaa! Hurjaa! Hääpaikkakin meillä alkaa olla päätettynä. Varausta ei olla vielä tehty, joten paikkaa en uskalla vielä julkaista! Meillä saattaa myöskin syksyn myötä tulla muutto toiseen kaupunkiin, joten on mietitty olisiko häätkin järkevintä siirtää uuteen kotikaupunkiin.. Kirkkovarausta ei kuitenkaan peruta, katsotaan sitten kun asumisasiat ovat selvempiä!

Muutapa ei olla häiden eteen tehty. Aivot ovat kyllä raksuttaneet vilkkaina ja siellä suunnitteluprosessia on tehty aika paljonkin. Paperille asti vaan ei ole ehtinyt mitään, joten syksy saattaa olla aika tiivis postailujen suhteen, jotta saadaan blogi ajantasalle pään kanssa!

Budjettikin odottelee edelleen tekijäänsä. Suuntaviivoja on jo vedetty ja hintatarjouksia pitopalveluilta pitäisi pyytää. Luulen että budjetoidaan isommat hankinnat ja pienemmät hankitaan sitten pitkin vuotta. Kuulostaako ihan hölmöltä? Mua kiinnostaisi, mitä teillä muilla on mennyt häämenuun rahaa, jos juomia ei vielä lasketa? Onko kukaan saanut ruokabuffaa alle kolmenkympin? Joensuulaiset! Suositelkaa mulle pitopalveluja, jotta osaan laittaa tarjouspyynnöt oikeisiin paikkkoihin!

Me suunnataan miehen kanssa häihin lauantaina, joten ensi viikolla näettekin millaisissa häissä elokuun alussa juhlittiin! En malttaisi millään odottaa! 


Nyt nautitaan vielä hetki kesähelteistä ilman pienintäkään paniikkia häähömpästä, uudella energialla sitten hypätään hääsuunnitteluihin parin viikon päästä!

Ja tiedättekö mitä? Mä aion viimeinkin julkaista luonnoksissa olevan postauksen itsestäni! Kuka olen, mistä tulen ja miksi hääblogi! Myös meidän rakkaustarinan miehini kanssa julkaisen lähiviikkoina! Joten pysykäähän kuulolla! Tsemppiä kaikille ensi viikonlopun morsiamille! <3
 


3 kommenttia:

  1. Moi! Jos tässä vaiheessa tuntuu tarpeelliselta ruveta tekemään hankintoja koskien koristeita, käy katsomassa etu blogissani http://lupaanollasun15.blogspot.fi/ :))

    VastaaPoista

Vinkkejä, ideoita, kehitysehdotuksia? Jätä kommentti !!